Aloin aavistella, että jotain spesiaalia on edessä, kun isäntä tuossa pari viikkoa sitten alkoi kesken kuuman kesäpäivän ahertamaan jotain pihaverstaassa. Itse tyydyin vain kuuntelemaan vahtipaikastani ison varjon alta ihmeellistä pärinää, vinkunaa ja naputtelua... Vihdoin isäntä sitten kutsui minut katsomaan aikaansaannostaan ja heti tajusin mistä oli kyse: sehän oli lahja minulle, uusi pieni raapimapuu! Kävin siihen heti kiinni ja totesin, että ihan yhtä tehokas se on kuin kaksi vanhaakin. En ehtinyt siinä kauaa riekkua, kun isäntä yhtäkkiä hajotti puun irroittamalla kiipeilypylvään! Myöhemmin selvisi, ettei puu ollutkaan mennyt rikki, vaan se olikin matkapuu, jonka sai kolmeen osaan.

Matkapuu pääsikin pian käsittelyyni, kun lähdimme lomailemaan sinne kivaan paikkaan, jossa on jättimäinen juomalammikko, linnunlaulua ja paljon kivoja puskia, joissa vaania. Ihme kyllä, kaikki ihmiset jaksoivat olla kanssani ulkona aurinkoisessa säässä ihan koko päivän. Välillä kävin sisällä syömässä ja veskissä, vesikuppini kylläkin seurasi minua ulkona mihin ikinä meninkin. Ison juomalammikonkin rannalla päivällä lekoteltiin, siellä oli ihanan lämmin kallio tassujen alla eikä tuullut yhtään. Kun tuli kuuma, löysin mukavan viileän varjopaikan veneen alta. Sieltä oli kiva kytätä veden liplatusta ja vastarannan valkoisia kiljukauloja.

Vielä yölläkin oli vielä niin valoisaa ja lämmintä, etteivät ihmiset meinanneet tajuta lähteä nukkumaan ollenkaan! Ne jopa söivät ulkona, kuten minäkin, mutta kukaan ei uskaltanut tulla kanssani heinikkoon muurahaisjahtiin... Sitten kun olimme vihdoin lähtemässä nukkumaan, näin ihmeellisiä mustia lentiäisiä valoisaa taivasta vasten. Niistä ei lähtenyt yhtään ääntä, mutta ne lensivät kamalan lujaa ja kiersivät samaa rataa. Jotkut ihmiset sanoivat, että minun pitäisi mennä äkkiä piiloon, etteivät ne äkkää minun valkoista turkkiani ja iske minuun kiinni! Emäntä rauhoitteli minua, että eivät ne edes näe minua eivätkä oikein mitään muutakaan. Miten ihmeessä ne sitten osaavat syöksyillä niin hienosti, josseivät ne kerta näe mitään?!

Aamun valjetessa ja ihmisteni vielä kuorsatessa havahduin outoon rapinaan, joka kulki matalalla pitkin seinänviertä. Kuulosti ihan siltä, kuin joku olisi vetänyt narukeppiäni pitkin seinää. Aivan selvästi joku halusi leikkiä kanssani ja minähän leikin! Mitään ei näkynyt, mutta ääni kuului, ja sehän riitti! Juoksin ja hypin äänen perässä pitkin lattiaa, sohvaa ja lopulta ihmisteni tyynyillä ja naaman päällä... siitä ne eivät tykänneet, mutteivät voineet mitään rapinalle eivätkä minulle, hähää!

Aamupäivällä rapinan jahtaaminen sitten kostautui minulle, enkä jaksanutkaan lähteä ihmisten kanssa ulos. Valitsin kuistilta mukavan pehmeän paikan, venyttelin makoisasti ja nukahdin ulkoa kuuluvaan linnunlauluun ja ihmisten putinaan. Ah tätä kissanelämää!


>> Katso kuvia lomailustani

<< Takaisin Najatuksiini