On tämä kesä outoa aikaa. Yötä ei tule enää ollenkaan, aina on yhtä valoisaa eikä oikein tiedä moneltako pitäisi käydä katsomassa nukkuvaa isäntäväkeä, että ovatko jo hereillä. Jossain vaiheessa aamulla käyn tassuttelemassa siellä peitolla ja usein menen joko isännän jalkoihin tai emännän olkapäälle hyrisemään. Yleensä ehdin kuitenkin sinne ennen kuin niiden kamala kello soi.

Välillä taas on omituisia aamuja, kun niiden kello ei soi ollenkaan ja ne vetelehtivät siellä vaikka ulkona jo paistaa aurinkokin, kuten viime viikonloppuna, kun olimme taas mökkeilemässä. Linnut lauloivat täyttä kurkkua ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja ihmiset vaan kuorsasivat! Sellainenhan ei käy päinsä, joten piti järjestää vähän kiusaa niille: Kutittelin viiksilläni niiden neniä ja livoin kielelläni niiden otsia, että heräisivät ja pääsisin jo ulos. Vihdoin sitten sain valjaat päälle ja lähdimme aamukävelylle.

Kaikki kukat ja heinänkorret huojuivat houkuttelevasti lämpöisessä kesätuulessa ja ihmemönkiäisiä pörräsi joka paikassa. Ihmiset huokailivat kuumuutta, mitäs pitivät mokomia vaatteita päällä! Ulkona ja sisällä oli yhtä kuumaa, mutta rannalla oli jo vähän viileämpää, kun siellä kävi pieni tuulenvire. Kallio tassujeni alla oli myös ihanan lämmin, ja kävin rohkeasti taas sen silmänkantamattomiin ulottuvan lammikon reunalla maistamassa, voiko siitä juoda, mutta silloin isäntähöppänä meni paljaine jalkoineen sinne kävelemään. Enhän minä sellaista likavettä voinut juoda!

Mutta isännälläpä olikin pahat mielessä kun se sinne lammikkoon kahlasi... Se koppasi minut käsiinsä ja piteli minua siinä veden päällä niin, että tassut hipoivat veden pintaa. Yritin siinä jaloillani saada aikaan aaltoja, mutta tällainen lötköpötkö kuin olen, luisuin isännän käsistä (vähän tahallanikin) suoraan veteen ja kastuin takajalkojani myöten! Hyi! Nopeasti singahdin lammikosta takaisin lämpimälle kalliolle ja aloin kuivatella kastuneita jalkojani ja häntää auringossa. Kylläpä muuten tulikin taas komea liehuva häntä, kun se sai pienen pesun ja tuuli sen kuivaksi pelmutti!

Siellä rannalla oli muutakin jännää, kuten isot valkoiset liitäjät, jotka välillä innostuivat kirkumaan kuin pahaisetkin mölyapinat! Vielä isompia valkoisia kojokaulojakin näkyi, ne eivät tosin lentäneet, vaan rauhallisesti lipuivat siellä isossa lammikossa. Ne oli ihan mahdottoman isoja, en varmaan olisi uskaltanut mennä niille tassuani näyttämään! Siinä niiden isojen vieressä nyökytteli monta pienempää harmaata pörröpäätä, niitä olisin ehkä uskaltanut vähän läpsiäkin, jos isommat olisivat menneet vähän kauemmaksi. Tosin niitä isoja ei ehkä olisi kannattanutkaan hermostuttaa, nytkin välillä niistä kuului kovia torvimaisia törähdyksiä, kun valkoiset liitäjät kaartelivat niiden päällä ja kirkuivat niille.

Ai niin, kiipesinhän minä ekaa kertaa ihan oikeaan puuhunkin! Siellä rannalla oli paljon kivoja ruskeita kiipeilypuita, ja päätin yhtäkkiä kokeilla yhteen kapuamista. Kiipeäminen ylöspäin onnistui kyllä, mutta siellä puissa ei oikein ollut mitään tasoja, minkä päälle olisi päässyt istumaan. Sitten vähän nolotti, sillä ihmisten piti tulla noukkimaan minut alas, kun en oikein osannut itsekään peruuttaa alaspäin - vaikka kyllä se aina hyvin onnistuu kiipeilypuissani kotona. Yhdestä ulkopuusta tarttui tassuihini jotain aika hyvän makuista töhnää, se vain ei millään meinannut lähteä irti vaikka kuinka sitä nuolin.

Jännittävien rantaseikkailujen jälkeen olikin taas ihana käpertyä lämpöisen tuvan sohvalle tyynyjen viereen ja nähdä makoisia unia isoista valkoisista kojokauloista ja pienistä pörriäisistä...


<< Takaisin Najatuksiini