 |
 |
 |
          |
 |
20.5.07 - Kesä ja oudot otukset
Kävin taas uudessa paikassa (matka sinne oli taas yhtä inhottava ja sitä piti kommentoida taas koko matkan) ja sielläpä oli tosi jännä kaappi! En tiedä oliko se sellainen valokaappi, joka meillä kotonakin välkkyy ja möykkää, mutta vähän saman näköinen se ainakin oli, paitsi ettei se välkkynyt eikä möykännyt, vaan pulputti ja solisi ja kimmelsi! Lapsuudenkodissanikin oli samantapainen kaappi, jossa sinkoili paljon pieniä otuksia, mutta tässä kaapissa olikin vain yksi tosi iso asukas. Se oli vähän kuin ruokakuppini nurin käännettynä, mutta puolet suurempi ja kun se heilutteli minulle lasin läpi pienillä kätösillään, en oikein tiennyt mikä on sen pää tai mikä häntä... Kun huomasin, ettei se pääse kanssani leikkimään sieltä kaapistaan, luovutin ja aloin sen sijaan tutkimaan hyvänhajuisia purkkeja, joita sen kaapin alla oli. Sain jopa salaa maistettua yhtä ihanaa pikkuista pötkylää, jollaisia ihmiset välillä heittivät otuksen kaappiin. Ihmiskummitätini oli niin kiva, että antoi minulle leikkikaluksi yhden tyhjän pötkyläpurkin, joka haisi edelleen yhtä hyvälle, ja sille oli kiva antaa välillä kyytiä! Sitten käytiin myös jo tutussa paikassa, siellä missä oli ihan samanlainen pikkuraapimapuu kuin meillä kotonakin ja missä yöllä yritin suojella ihmisiäni surisevilta pikkuotuksilta. Taas siellä oli raapimapuu, mutta nyt alan jo vähän epäillä, että se taitaa kulkea aina sinne minne minäkin, kuten vessani ja ruokakuppinikin... Nyt kuitenkin oli ihan erilaista ulkona, ihanan vihreää ja lintuja lauloi joka puussa! Annan jo ihan kiltisti laittaa valjaat päälle, enkä enää niin venkoile ja kaatuile, joten pääsin sielläkin useasti ulos hihnan päässä. Jahtasin innoissani vaaleankeltaisia isosiipisiä lepattelijaotuksia, maistelin heinää ja kummastelin lintuja, jotka katosivat puussa oleviin pieniin laatikoihin. Sitten kävin uskomattoman ison lammikon äärellä! Varovasti haistelin lammikkoa ja kyllä se vaan vettä oli, mutta se aaltoili ja velloi kuin joku olisi huljuttanut isoa tassua siellä. En uskaltanut siitä juodakaan, kun pelkäsin sen kohta roiskaisevan minua aallolla suoraan nenään. Moisen pelottavan kokemuksen jälkeen oli kiva mennä tuttuun lämpöiseen tupaan, jossa sain lekotella lempipaikoillani ja seurailla ihmisten hääräilyä. Ihmiset viihtyvät näköjään nyt valoisampaan aikaan kauemmin ulkona, ehkä ne eivät tajua ettei kunnon pimeää enää tule oikein ollenkaan. Vaikka ulkona on kiva käydä tutkimusretkillä, minä ehkä kuitenkin mieluummin makoilen sisällä jonkun sylissä rapsuteltavana tai nukun päiväunia ihanan pehmeiden untuvatossujen päällä... << Takaisin Najatuksiini |
||||
 |
||||