 |
 |
 |
          |
 |
||||
31.8.09 - Unirytmihäiriöitä
Minä se vaan tykkään nukkua. Unta riittää koko päivälle, sillä aamulla saatuani ihmiset hereille varastan niiden lämpöisen paikan peitoissa ja uinun iltapäivään asti, jos minua ei häiritä. Illalla saatan käydä jalkeilla, mutta viimeistään ihmisten avatessa mölyävän valolaatikon parkkeeraan jommankumman syliin sohvalle. Tätä mieluista unirytmiäni häirittiin kesällä pariinkin kertaan. Ensimmäinen häiriöjakso oli alkukesästä, kun isäntä sai jonkun hulluuskohtauksen ja repi ulkoilmasimulaattorista (siitä paikasta, joka on ulkona, mutta siellä ei kuitenkaan kasva ruohoa maassa) vanhat hirsikaiteet kokonaan pois. Kovasti siinä lupailtiin minulle, että jos nyt jaksan kuunnella muutaman päivän kamalaa paukutusta, ruuvausta, sahausta ja sirkkelöintiä, saan unelmieni ulkoilu(simulaatio)paikan, jossa en tarvitse valjaita! No, yritin torkkua metelissä, mutta eihän siitä oikein mitään tullut, joten asetuin ikkunan taa aitiopaikalle ja valvoin ihmisten touhuja. Homma ihme kyllä edistyi vauhdilla, ja pääsin välillä tarkastamaan tuloksia. Silloin tein sen virheen, että hyppäsin uudelle kaiteelle ja sen enempää siinä seisoskelematta suoraan reilun metrin matkan alas ja ulos. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin oikeasti ulkona ruohikossa ilman inhokkivaljaita! Hämmennyin siitä itsekin yhtä paljon kuin ihmiseni, enkä ehtinyt viikseänikään väräyttää, kun isäntä jo oli kaapannut minut talteen ja kiikutti minut viiden sekunnin karkumatkani jälkeen suoraan sisälle. Tämä episodi osoitti, ettei niin korkeaa tai kapeaa kaidetta olekaan, jolle en uskaltaisi hypätä, joten ihmiset ryhtyivät heti tuumasta toimeen. Voitte kuvitella pettymykseni, kun seuraavan kerran hyppäsin samalle kaiteelle vain törmätäkseni ihmisten virittämään kanaverkkoon. No, ei tuo verkko minua niin haittaa, kun sen läpi kuitenkin pääsee auringon valo ja lämpö, hajut, tuuli ja luonnon äänet. Kyllä isäntä oikeassa oli, uudesta ulkoilmasimulaattorista verkkovirityksineenkin tuli tosi kiva paikka, jonne ryntään välittömästi kuullessani oven aukeavan. Siellä aamuauringossa pehmeällä sohvalla loikominen on aivan mahtavaa; olen tavallaan ulkona, mutta tassuni eivät kastu, enkä tarvitse ahdistavia valjaita!
Toinen unirytmihäiriöjakso oli ihan vähän aikaa sitten. Olen tosi herkkä kuulemaan, jos ilkeät oravat tai harakat juhlivat katollamme pikkuisia jalkojaan tapsutellen, joten arvaatte varmaan, miten rasittavaa kuunneltavaa oli, kun siellä tömisteli ihmisiä naulaimineen, sahoineen ja ruuvaimineen! Välillä kuului kammottavaa mammutin mylvintää, ja ikkunasta näkyi, miten katolta tuli alas joku painava, tumma ja pitkä juttu, jonka ihmiset raahasivat pihan perälle. Oliko meidän talomme päällä muka oikeasti ollut mammutteja?! Joka tapauksessa nukkumisestani ei tullut mitään, kun piti jännityksellä odottaa, missä kohtaa kattoa jymisee seuraavan kerran. Monta päivää kolina, töminä ja ryminä kesti, mutta loppuvaiheessa osasin jo torkkuakin. Nyt isäntä ja emäntä ovat tyytyväisiä, ja väittävät, ettei harakoidenkaan kattoiltamista kuulu enää niin kovaa meteliä tänne sisälle. No vähät minä enää harakoista välitän, kunhan vain ne mammutit pysyvät pois katolta! |
||||||||
 |
||||||||
